Salolainen Marja Lehtonen on pienen ikänsä kärsinyt kirjavasta ja aika ajoin kutisevasta ihosta, mutta vasta viime keväänä vaiva antibioottikuurin jälkeen sananmukaisesti lehahti kukkaan. Tarvittiin hyviä neuvoja ja sopivia konsteja, ja onneksi molempia oli saatavana. Luontaistuotekauppias Sointu Leppämäki, itsekin entinen hiivapotilas, tiesi Marjan nähdessään heti, mistä oli kysymys.
Marja Lehtonen, 50 vuotta ja risat, työskentelee laitoshuoltajana Salon sairaalassa. Hän siivoaa, hoitaa ateriapalvelua, keittelee kahvia ja huolehtii monista muistakin käytännön asioista. Aviomies ajaa rekkaa. Perheen kaksi tytärtä ovat jo aikuisia.
Viime keväänä Marjan kasvot alkoivat muuttua kirjaviksi ja niitä alkoi kutista. Outoa punotusta ja kutinaa ilmaantui vähän joka puolelle kroppaa. Marjalla oli ollut hiukan samankaltaista vaivaa ennenkin, ja niinpä hän lopulta marssi ihotautilääkärin puheille. Lääkäri totesi vaivan ruusufinniksi ja määräsi Marjalle antibioottikuurin. Siitä rumba varsinaisesti alkoi.
- Hän kyllä varoitteli, että antiboottikuuri saattaa aluksi pahentaa oireita ja yllytti nauttimaan samaan aikaan Gefilus-tuotteita. Teinkin niin, mutta oireet muuttuivat kerta kaikkiaan mahdottomiksi. Kutinasta tuli sanalla sanoen valtava ja se levisi uusille alueille. Korvien sisältäkin kutisi niin etten saanut nukutuksi, kasvot muuttuivat entistä punaisemmiksi ja selästä tuli ihan kamalan näköinen. Päänahkaakin kutisi aivan kauheasti, vaikka siinä ei näkynytkään mitään ulkoisia merkkejä. Vasemman silmän alla oli punainen paukama, joka kutisi järjettömästi eikä muuttunut miksikään.
Tämä tapahtui, kun Marja oli kesälomallaan. Hän päätti lähteä seuraavaksi tapaamaan tuttua luontaistuotekauppiasta eli Salon keskustassa työskentelevää Sointu Leppämäkeä, jolta Marja oli saanut ennenkin apua ongelmiinsa. Sointu, joka on itsekin entinen hiivaongelmainen, näki heti, mistä Marjalla oli kysymys. Nyt tarvittiin hiivanhäätöä.
- Hänellä oli pohjalla hiivaongelma, johon vielä päälle määrättiin antibiootti, mikä vain pahensi asiaa, Sointu toteaa. - Hänellä on myös hormonikorvaushoito, joka sekin osaltaan vielä kasvattaa hiivan määrää elimistössä. Kun Marja on vielä hiukan stressiin taipuvainen, keitos alkoi olla valmis.
Marja tunnustaa olleensa hyvin väsynyt ja masentunut. Yöunista ei tullut mitään, kun koko ajan piti raapia jotakin paikkaa. Hän luuli jo kehittäneensä jostakin syyhyn.
- Heti kun näin Marjan kasvot, löin hänelle eteen kaikki klassiset hiivataudin oireet, ja melkein joka kohdassa hän nyökkäsi, Sointu kertoo. - Omasta ja muidenkin kokemuksesta johtuen osasin suositella hänelle sopivia tuotteita: itse hiivan häätöön Candida Fortea ja sen lisäksi maitohappobakteeria. Sen päälle tuli vielä ankara ruokavalion muutos: kaikki sokerit, valkoiset vehnäjauhotuotteet ja yleensä sellaiset ravintoaineet, missä on paljon hiivaa, otettiin pois.
Se oli Marjalle tiukka paikka, sillä hän tunnustaa olleensa koko ikänsä aikamoinen pullahiiri. Hän on joskus yrittänyt torjua mielitekojaan kromitableteilla, mutta vaihtelevin tuloksin. Sointu puolestaan on havainnut, että kromi auttaa makean himoon vain silloin, jos siitä on elimistössä puutetta. Jos kromia on riittävästi, se ei enää pure mielitekoihin.
- Kesästä lähtien olen välttänyt valkoisia jauhoja sisältäviä tuotteita, Marja tunnustaa. - Jos olen pikkuisenkin livennyt, pallea on alkanut turvota ja kaasua on ruvennut kertymään. Niinpä olen ihan suosiolla jättänyt kaikki makeat pois.
Heti Candida Forte -kuurin alkuvaiheissa Marjan oireet pahenivat hiukan, ja hän soittikin hädissään Soinnulle. Tämä osasi odottaa tällaista reaktiota ja pyysi vähentämään annostelua joksikin aikaa. Jos elimistössä on runsaasti hiivaa, se reagoi juuri näin. Sointu osasi aavistella jonkinasteisia vaikeuksia, sillä Marja oli yksi pahimmista hänen näkemistään hiivatapauksista.
- Söin kiltisti minulle määrättyjä aineita, ja kesti ehkä kolmisen viikkoa, kun oireet olivat jo selvästi hellittäneet, Marja kertoo. - Parantuminen alkoi siitä, kun maha lakkasi pullottamasta eikä enää ilmaantunut ilmavaivoja ja turvotusta. Iho-oireista ihan ensimmäiseksi katosi vasemman silmän alla ollut kiusallinen punainen läiskä ja myös selän iho alkoi parantua nopeasti. Onneksi punoitus rupesi hyvin nopeasti katoamaan myös kasvoista. Korvienkin sietämätön kutina lakkasi ja pystyin taas hiukan paremmin nukkumaan öitäni. Mies mieliala kohosi eikä se enää kulkenut samanlaista vuoristorataa kuin ennen.
Sointu Leppämäki on itse kuutisen vuotta sitten päässyt omista hiivavaivoistaan eroon ja on sen jälkeen osannut auttaa muita samasta ongelmasta kärsiviä. Hänellä itsellään ei ollut niinkään iho-ongelmia vaan häntä piinasi totaalinen väsymys.
- Se on yksi hiivataudin oireista ja usein siihen liittyy myös masennus, Sointu sanoo. - Ja silloin näihin oireisiin määrätään hyvin helposti masennuslääkkeitä, mikä on täysin turhaa.
Sointu antaa muutenkin satikutia lääkäreiden suuntaan.
- Hiivaongelma on Suomessa vain pahenemassa, sillä täällä määrätään runsaasti antibioottikuureja ilman että samaan yhteyteen kirjoitetaan myös maitohappobakteereja. Ulkomailla lääkärit määräävät maitohappobakteereja automaattisesti, jos potilaalle kirjoitetaan vaikkapa hormoneja, kortisonia tai ehkäisytabletteja. Koska liika hiiva vaikuttaa mielialan laskuun, voi hyvin olla, että meillä syödään tästä syystä masennuslääkkeitä aivan liikaa.
- Suomessa ei kumma kyllä suositella edes odottaville äideille maitohappobakteereja. Esimerkiksi Hollannissa näin torjutaan jo etukäteen joillekin äideille synnytyksen jälkeen ilmaantuvaa masennusta. On myös todettu, että keisarinleikkauksella syntyvät lapset, jotka eivät saa normaalilla tavalla syntyvien vauvojen tavoin äidin bakteerikantaa, sairastuvat paljon herkemmin monenlaisiin allergioihin.
POIS PAHA HIIVA
Nykyinen pullamössösukupolvi kärsii hiivasyndroomasta yhtä enenevissä määrin. Saksassa on arvioitu, että kaupunkilaisista jo kahdeksan ihmistä kymmenestä potee jonkinlaista hiivaongelmaa. Yleisin vaivoja aiheuttavista hiivoista on Candida albicans, vaikka erilaisia hiivoja tunnetaankin nykyään jo toistatuhatta.
Hiivasyndrooman oireet ovat moninaiset. Jatkuva voimattomuus, mahan turvotus, kielisammas, päänahan kutina, ummetus tai ripulointi ja ilmavaivat ovat tuttuja juttuja monille. Kun hiivan kasvu etenee hiukan pahemmaksi, ovat myös epämääräiset lihas- ja nivelkivut yleisiä, samoin muistikatkot, outo ärtyneisyys, alakuloisuus ja erilaiset allergiat. Miehillä se voi näkyä kynsisienenä, naisilla alapään hiivatulehduksena. Alkoholin sietokyky voi laskea niin, että jo yhdestä paukusta tai kahdesta keskikaljasta saa halvan humalan ja keljun krapulan.
Onneksi hiivaa ei enää pidetä luulosairautena vaan todellisena ongelmana. Siihen on olemassa myös lukuisia häätökeinoja, joista luontaistuotekauppias Sointu Leppämäki pitää Candida Fortea kaikkein tehokkaimpana. Hän on saanut asiakkailtaan siitä runsaasti positiivista palautetta.
Candida Forte sisältää monenlaisia hiivanhäädössä tärkeitä aineosia. Siinä on greipinsiemenuutetta, inuliinia, psylliumkuitua, maa-artisokkaa ja voikukan juurta. Yksi paketti sisältää kuukauden kuurin ja suosituksena on yksi tabletti runsaan vedenjuonnin kera kaksi kertaa päivässä ja mieluiten ruokailun yhteydessä. Raskaana olevien sekä sydän- ja verisuonitautilääkitystä käyttävien on syytä ennen kuurin aloittamista neuvotella hoitavan lääkärin kanssa.
Teksti: Reijo Ikävalko/ Terveys-Hymy
|
|