Luontaistuotteet Via Naturale
 

Vahva Tyrniöljy-Mustikka omegat

VAHVA TYRNIÖLJY + MUSTIKKA Omegat
Kaksi superöljyä yhdessä
Iholle, limakalvoille, silmille ja hiuksille
 

Tyrni ja mustikka ovat tunnettuja terveysvaikutteisia marjoja, joita suomalaiset ovat syöneet kautta aikojen. Marjat, joiden sisältämissä öljyissä on runsaasti elimistön hyvinvointia vahvistavia yhdisteitä, ovat todellista superfoodia. Sekoittamalla näistä marjoista saatuja öljyjä tietyssä suhteessa keskenään, saadaan syntymään toisiaan eriomaisella tavalla täydentävä tuote, jossa on kaikkien omega-ryhmien rasvahappoja, runsaasti A- ja E-vitamiinien esiasteita, sekä flavonoideja ja kasvisteroleja. Tällaisesta öljyseoksesta valmistetaan Via Naturalen vahvat Tyrniöljy+Mustikka Omegat kapselit.

Omega-7 rikasta, erityisesti palmitoleenihappoa sisältävää tyrniöljyä on tutkittu eri puolella maailmaa ja sen on todettu vaikuttavan ihon ja silmien, suun, nielun ja intiimialueiden limakalvojen hyvinvointiin. Intiimialueiden limakalvojen kuivuminen on varsinkin vaihdevuosi-ikään ehtineiden naisten ongelma, jonka helpottamisessa tyrniöljy on vakiinnuttanut asemansa.

Mustikan siemenöljy on poikkeuksellisen juoksevaa ja sen koostumus poikkeaa tyrniöljyn koostumuksesta. Siksi täydentää tyrniöljyä eriomaisella tavalla. Mustikan siemenöljyssä on runsaasti omega-9 öljyhappoa, omega-3 alfalinoleenihappoa, omega-6 linolihappoa, sekä silmiä suojaavia luonnon E-vitamiinivaikutteisia aineita sekä antioksidantteja. Mustikkaöljy onkin yksi vahvimmista silmiä suojaavista luonnon antioksidanteista. Mustikan siemenöljy sisältää tyrniä enemmän myös erilaisia kasvisteroliyhdisteitä, jotka auttavat ylläpitämään ihon kosteutta ja ennaltaehkäisevät sen vanhenemista sekä elävöittävät hiuksia. Kasvisteroleilla on edullinen vaikutus myös veren haitallisiin rasva-arvoihin.

Kapseleissa oleva tyrniöljy valmistetaan sentrifugoimalla eli linkoamalla koko marja, jolloin mukana on sekä marjaliha että siemenet. Mustikansiemenöljy puolestaan valmistetaan ympäristöystävällisellä hiilidioksidiuutolla. Tuloksena ovat erittäin puhtaat luonnon superöljyt, joiden sisältämiä terveysvaikutteisia yhdisteitä kapselissa suojaa ilman ja valon haitalliselta vaikutukselta tumma kapselikuori – ilman säilöntäaineita.

Kaksi kapselia sisältää 900 mg tyrniöljyä ja 500 mg mustikan siemenöljyä. Öljystä 45 % on kertatyydyttymättömiä, 30 % monityydyttymättömiä ja 24 % tyydyttyneitä rasvahappoja. Kertatyydyttymättömistä eniten on vakseeni- ja palmitoleenihappoja, monityydyttymättömistä linoli- ja alfalinoleenihappoja (2:1), tyydyttyneistä ”ihmisrasvan” tärkeintä rakenneainetta, palmitiinihappoa, joka on palmitoleenihapon ja öljyhapon esiaste

Käyttöhje: Kapseleita suositellaan käytettäväksi kahden ensimmäisen käyttökuukauden ajan neljä kapselia ja sen jälkeen kaksi kapselia päivässä.

Pakkauskoko: 60 kapselia.

Valmistettu EU:ssa

Verkkokauppaan täältä
Löydä oma jälleenmyyjäsi täältä


Nivelet ja luusto
Rasvahapot
Energiaa ja vastustuskykyä
Painonhallinta
Ihonhoitotuotteet
Erityisravintoaineet
Lemmikkieläinvalmisteet
Seksuaaliterveys
  Kaikki tuotteet
 
FI FIEN