Luontaistuotteet Via Naturale
 

Candida Forte - monipuolinen kehon tehopuhdistaja

Candida Forte
HIIVAN LIIKAKASVUA HILLITSEMÄÄN

ONKO ONGELMANA HIIVA?

Liiallisesta elimistön hiivakasvusta kärsii yhä kasvava joukko ihmisiä. Esimerkiksi saksalaiset ovat arvioineet, että kaupunkilaisista kahdeksan ihmistä kymmenestä kärsii jonkinasteisesta hiivaongelmasta, kehon puhdistus on suositeltava menetelmä ongelmaan. Hiivatautia pidettiin pitkään pelkkänä luulosairautena - onneksi nykyään tiedetään enemmän. Silti hiivasta kärsivän henkilön on yleensä edelleen itse tehtävä ”diagnoosi” ja etsittävä helpotusta ongelmiinsa. Erialaisia hiivoja tunnetaan jo toistatuhatta. Yleisin ja tunnetuin niistä on nimeltään Candida albicans, joka elimistössä valtaan päästyään voi aiheuttaa mitä erialaisempia oireita.

VOI, VOI - VAIVOJA RIITTÄÄ
Tavallisimmin hiivan liikakasvun oireet voivat ilmetä jatkuvana voimattomuutena, mahan turvotuksena, kielisammaksena, päänahan kutinana, ummetuksena tai ripulointina ja ilmavaivoina. Kun hiivan liikakasvu etenee epämääräiset lihas- ja nivelkivut ovat yleisiä, kuten myös muistikatkot ja ärtyneisyys, alakuloisuus tai allergiaoireet. Miehillä se voi näkyä kynsisienenä, naisilla taas alapään hiivaoireina. Myös alkoholin sietokyky laskee niin, että jo yhdestä "paukusta" tai kahdesta keskikaljasta voi tulla humalaan ja saada krapulan. Hiivan liikakasvu on siis monen vaivan ”äiti”.

PAISUU KUIN PULLATAIKINA
Kun suolistossa olevien terveysvaikutteisten mikrobien ja hiivojen välinen luonnollinen tasapaino järkkyy, alkavat hiivaongelmat kehittyä. Kun hiivat ovat vallanneet suoliston, ne etsiytyvät uusia kanavia myöten myös muualle elimistöön.

YLEISIMMÄT SYYT
Hiivaongelmat alkavat yleensä paksusuolesta. Antibiootti- ja kortisonikuurit ja jatkuva E-pillereiden käyttö ovat sen yleisimpiä syitä. Jatkuva ja runsas puhdistetun sokerin ja jauhotuotteiden käyttö, amalgaamipaikat sekä ympäristömyrkyt edesauttavat hiivan kehittymistä. Elämäntavoilla ja ruokavaliolla on siis ratkaiseva merkitys hiivaongelmien synnyssä ja sen hoidossa.

CANDIDA FORTE ON OSA PUHDISTUSOHJELMAA
Candida Forten sisältämät ainesosat on valittu niiden tunnettujen ominaisuuksien perusteella. Tuotekehittelyssä on kiinnitetty huomio hiivaongelmasta puhdistautumiseen ja ruokavaliohoitoa tukeviin ainesosiin.

GREIPINSIEMENUUTE
Greipinsiemenuutetta käytetään nykyisin jopa sairaaloissa ympäristöystävällisenä ja ihmiselle turvallisena mikrobeja tuhoavana desinfiointiaineena. Se tuhoaa hiivoja, bakteereja sekä sieniä. Näiden ominaisuuksien ansiosta sitä on Amerikassa käytetty tuloksellisesti myös suolistohiivojen ravitsemukselliseen häätöön sairaaloissa.

INULIINI - HYÖTYBAKTEERIEN PELASTAJA
Sikurijuuresta valmistettu inuliini on suoliston hyvää maitohappobakteerikantaa (auttajabakteerikantaa) ylläpitävä luontainen prebiootti. Inuliini on fruktoosioligosakkaridi (FOS), joka ruokkii elimistön hyötybakteereja, mutta samalla puhdistaa suolistoa vähentäen haitallisia suolistobakteereja.

PSYLLIUMKUITU - SUOLISTON PUHDISTAJA
Paksusuolen seinämillä saattaa olla useiden senttien paksuinen kuonakerros, joka on syntynyt huonosti sulaneista kuiduttomista ruoka-aineista. Psylliumkuitu liottaa ja irrottaa kovettunutta kuonaa ja voitelee suoliston seinämiä.


MAA-ARTISOKKA – HYÖDYLLINEN FRUKTO-OLIGOSAKKARIDI

SUOLISTON HYVINVOINTIIN
Samalla tavoin kuin inuliini, myös maa-artisokka on suolistobakteerien terveysravintoa. Terve suolistomikrobisto tukahduttaa hiivakasvuston ylivaltaa ja ylläpitää oikeaa bakteeritasoa, mikä tasapainottaa suolen toimintaa.

ANNOSTUS JA LISÄOHJEITA
Candida Forte sisältää kuukauden kuurin. 1 tabletti 2 kertaa päivässä, aamuisin ja iltaisin, mielellään ruokailun yhteydessä. Runsas vedenjuonti ja candida-ruokavalion ehdoton noudattaminen ovat hoidon onnistumisen edellytyksiä. Herkät henkilöt voivat aluksi puolittaa Candida Forte annostuksen. Jatkuvasta ummetuksesta kärsivät saavat lisäapua suolihuuhtelusta. On mahdollista, että lieviä puhdistusoireita kuten ilmavaivoja, iho-oireita, voi esiintyä ohjelman alkupuolella. Ne kuuluvat monesti osana elimistön ohimeneviin puhdistusreaktioihin.

RUOKAVALIOSTA
Ruokavaliolla on ratkaisevan tärkeä osuus hiivaongelmien hallinnassa. Ohjeistusta voi saada ja tutkimuksiin päästä terveyskeskuksen kautta. Eniten ohjeita löytyy kirjakaupoista ja netistä. Sopivan ruokavalion löytäminen on hyvin yksilöllistä, mutta joitakin perusohjeita on syytä noudattaa parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Ruokavaliohoidon tulisi kestää useita kuukausia. Hankalissa tapauksissa sitä tulee jatkaa pidemmän aikaa ja hiljalleen ottaa yksi ruoka-aine kerrallaan takaisin, seuraten samalla elimistösi reaktioita .

SOKERI, VALKOINEN VEHNÄJAUHO JA HIIVA POIS
Sokerikielto ei merkitse ainoastaan makeisten tai valkosokerin pois jättämistä. Se merkitsee kaiken makean pois jättämistä - myös esim. hunaja, kuivatut hedelmät, sokeroidut hillot, virvoitusjuomat, siirappi ym. Hiilihydraattipitoinen ruoka on hiivan herkkua. Hiivalla nostatetut leivät, alkoholi ja muut hiivaa sisältävät tuotteet tulisi myös pitää "pannassa".

Puhdistaessasi kehoa, vältä näitä:
Sokeri ja muut makeat ainesosat (myös makeat hedelmät), sienet, valkoinen vehnäjauho sekä (ainakin aluksi) kotimaiset viljat. Hiivapitoiset ainesosat (myös hiivapitoiset mausteet ja heravalmisteet, hiivapitoinen alkoholi sekä kaikki homeet, esim. homejuustot) Raskasmetalli-alttiit raaka-aineet, kuten esim.tonnikala, porkkana ja peruna, jos aiheuttavat mahan kuplintaa.

Valitse tilalle keholle mieluisammat tuotteet:
Gluteenittomat viljat, kuten: tattari, hirssi, riisi, maissi. Linssit, soija, pavut, pellavarouhe. Vihannekset ja maitosokerittomat maitotuotteet. Makeutusaineeksi (jos kaipaat) luontaistuotekaupasta Steviaa tai ksylitoli, joka yleensä sopii useimmille.

Jos haluat lisätietoa hiivan liikakasvusta ja sen ruokavaliohoidosta suosittelemme
lukemaan lääkäri Rauli Mäkelän kirjoittamaa kirjaa Hiivasyndrooma ja/tai kysymään lisätietoa kauppiaaltasi.

 

Verkkokauppaan tästä
Etsi oma jälleenmyyjäsi täältä


Nivelet ja luusto
Rasvahapot
Energiaa ja vastustuskykyä
Laihdutusvalmisteet
Ihonhoitotuotteet
Erityisravintoaineet
Lemmikkieläinvalmisteet
Naisten hyvinvointi
Seksuaaliterveys
  Kaikki tuotteet
 
FI FIEN